Astun askeleen vaijerille. Hengitän. Olen.
Näillä sanoilla alkoi Turun Taideakatemiassa ylemmän AMK-tutkintoni opiskelujen ensimmäinen tehtävä Seilin saarella. Tehtävänä ammatillisen elämänkertaprosessin jaksolla oli esitellä omaa ammatillista polkua kanssaopiskelijoille videon muodossa. Nyt, kun olen valmistumisen kynnyksellä, suupielet nousevat pieneen hymyyn ajatellessani noita sanoja. Sillä opintojen aikana ympyrä sulkeutui.
Jo ennakkotehtävänä opintoihin hakiessa oli tehtävänä kertoa omasta kehittämishankkeestaan, eli mahdollisesta opinnäytetyöstään. Näitä kehittämishankkeita esiteltiin opintojen edetessä eri tavoin muille opiskelijoille ja opettajille. Kertoessani ensimmäisestä ideastani, aloin epäröimään aihetta. Lähinnä kyse oli oman kiinnostuksen ja motivaation epäröinnistä. Koin tekeväni valintoja väärin perustein. Ajattelin mitä minun kannattaisi tehdä, en niinkään mitä haluaisin tehdä. Opinnäytetyöni aihe muuttui ja sitten se muuttui vielä uudestaankin. Kolmas kerta toden sanoo!
Mistä aiheesta sitten kiinnostuin tekemään opinnäytetyöni? Aiheena on nuorallatanssin ja meditaation yhteydet. Näistä yhteyksistä etsin mielekkyyttä ja kestävämpiä työskentelymalleja sirkustaiteilijana työskentelyyn. Yhteyksien merkityksiä pohdin esiintyjänä työskentelyssä sekä nuorallatanssin harjoittelussa. Suunnittelin ja toteutin kaksi kuukauden mittaista tarkastelujaksoa. Ensimmäisessä jaksossa siirsin meditaatioharjoitteita nuoralle. Tästä meditaation tavasta käytän sanaa nuorameditaatio. Toissessa jaksossa harjoitin perinteisempää meditaatiota päivittäin. Peilasin meditaation vaikutuksia myös yleiseen hyvinvointiini.
Opinnäytetyöstäni muodostui narratiivinen itsereflektiivinen prosessi. Tähän muotoon ja aiheeseen minut johti useat kulkemani polut vuosien varrella, kuten vapaan kirjoittamisen harjoittaminen, harjoituspäiväkirjaaminen, joogan, meditaation ja somaattisen työskentelyn kiinnostaminen sekä funambulismi kurssille osallistuminen. Ja tietenkin, nuorallatanssi.
Havaittuani useamman vuoden ajan esittävien taiteiden alalla puhetta ja kokemuksia työuupumuksesta, halusin löytää keinoja oman alan sisältä lisätä hyvinvointia ja jaksamista. Nuorameditaation avulla löysin uudenlaisen innostuksen nuorallatanssin harjoitteluun ja sirkustaiteilijana työskentelyyn. Nuorallatanssi tuntui taas mielekkäältä ja vaijerilla olo teki sekä fyysisesti että henkisesti hyvää.
”16.4.2020 Näin tätä vois jaksaa treenata. Tulee oltua vaijerilla. Se tulee taas kodiksi.”
Pääsin irtautumaan suorittamisesta: ajan ja toistojen laskemisesta. Harjoittelukulttuurini muovautui sallivampaan ja armollisempaan suuntaan. Tämän koen olevan kehittävä ja kestävä suunta minulle sirkustaiteilijana. Tämä on myös suunta, jota kohti haluan pedagogisessa työssäni kulkea. Kannustaa oppilaitani löytämään omanlainen, mielekäs, tapa harjoitella nuorallatanssia.
”14.5.2020 Oma liike, oma tyyli, oma tekniikka. Jos haluan roikottaa viuhkaa kädessä niin voin ja saan. Muiden opit kummittelee. Tämän haluan muuttaa omassa pedagogiikassani.”
Opinnäytetyökseni kehitin harjoitusmetodin (nuorameditaation), joka palvelee minua meditaatio harjoitteena sekä nuorallatanssin harjoituksena. Koen sen olevan aikamoinen lahja itselleni ja toivottavasti myös jollekin toiselle ihmiselle.
”17.4.2020 Mietin oloa kun pääsee meditatiiviseen tilaan. Siihen, jota minä sillä tarkoitan. Se on keskittynyt ja rauhallinen tila, jossa jokainen hetki koetaan hyväksyvästi. Kylki karkasi, ahaa, korjasin, nyt olen tässä balanssissa taas. Tämä on se tavoiteltava tila esiintymisessä. Hereillä oleva, hyväksyvä, keskittynyt rauha. Hyvä pohja, jonka päälle rakentaa hahmoa tai tunnelmaa, joka voi olla jotain ihan vastaista pohjatunteelle.”
Haluaisin antaa impulsseja kohti opitun harjoittelukulttuurin kyseenalaistamista sirkusalalla, sirkuslajista riippumatta. Kyseenalaistamisen avulla voi löytää itselleen toimivat tavat harjoitella ja siten kehittää omaa ammattitaitoa sekä edesauttaa työhyvinvointia.
Minulle ylemmän ammattikorkeakoulututkintoni viimeinen tehtävä, eli opinnäytetyöni, oli siis eräänlainen ammatillinen elämänkertaprosessi itsessään. Se voisi päättyä samoihin sanoihin kuin millä ensimmäinen alkoi:
Astun askeleen vaijerille. Hengitän. Olen.
Näillä sanoilla alkoi Turun Taideakatemiassa ylemmän AMK-tutkintoni opiskelujen ensimmäinen tehtävä Seilin saarella. Tehtävänä ammatillisen elämänkertaprosessin jaksolla oli esitellä omaa ammatillista polkua kanssaopiskelijoille videon muodossa. Nyt, kun olen valmistumisen kynnyksellä, suupielet nousevat pieneen hymyyn ajatellessani noita sanoja. Sillä opintojen aikana ympyrä sulkeutui.
Jo ennakkotehtävänä opintoihin hakiessa oli tehtävänä kertoa omasta kehittämishankkeestaan, eli mahdollisesta opinnäytetyöstään. Näitä kehittämishankkeita esiteltiin opintojen edetessä eri tavoin muille opiskelijoille ja opettajille. Kertoessani ensimmäisestä ideastani, aloin epäröimään aihetta. Lähinnä kyse oli oman kiinnostuksen ja motivaation epäröinnistä. Koin tekeväni valintoja väärin perustein. Ajattelin mitä minun kannattaisi tehdä, en niinkään mitä haluaisin tehdä. Opinnäytetyöni aihe muuttui ja sitten se muuttui vielä uudestaankin. Kolmas kerta toden sanoo!
Mistä aiheesta sitten kiinnostuin tekemään opinnäytetyöni? Aiheena on nuorallatanssin ja meditaation yhteydet. Näistä yhteyksistä etsin mielekkyyttä ja kestävämpiä työskentelymalleja sirkustaiteilijana työskentelyyn. Yhteyksien merkityksiä pohdin esiintyjänä työskentelyssä sekä nuorallatanssin harjoittelussa. Suunnittelin ja toteutin kaksi kuukauden mittaista tarkastelujaksoa. Ensimmäisessä jaksossa siirsin meditaatioharjoitteita nuoralle. Tästä meditaation tavasta käytän sanaa nuorameditaatio. Toissessa jaksossa harjoitin perinteisempää meditaatiota päivittäin. Peilasin meditaation vaikutuksia myös yleiseen hyvinvointiini.
Opinnäytetyöstäni muodostui narratiivinen itsereflektiivinen prosessi. Tähän muotoon ja aiheeseen minut johti useat kulkemani polut vuosien varrella, kuten vapaan kirjoittamisen harjoittaminen, harjoituspäiväkirjaaminen, joogan, meditaation ja somaattisen työskentelyn kiinnostaminen sekä funambulismi kurssille osallistuminen. Ja tietenkin, nuorallatanssi.
Havaittuani useamman vuoden ajan esittävien taiteiden alalla puhetta ja kokemuksia työuupumuksesta, halusin löytää keinoja oman alan sisältä lisätä hyvinvointia ja jaksamista. Nuorameditaation avulla löysin uudenlaisen innostuksen nuorallatanssin harjoitteluun ja sirkustaiteilijana työskentelyyn. Nuorallatanssi tuntui taas mielekkäältä ja vaijerilla olo teki sekä fyysisesti että henkisesti hyvää.
”16.4.2020 Näin tätä vois jaksaa treenata. Tulee oltua vaijerilla. Se tulee taas kodiksi.”
Pääsin irtautumaan suorittamisesta: ajan ja toistojen laskemisesta. Harjoittelukulttuurini muovautui sallivampaan ja armollisempaan suuntaan. Tämän koen olevan kehittävä ja kestävä suunta minulle sirkustaiteilijana. Tämä on myös suunta, jota kohti haluan pedagogisessa työssäni kulkea. Kannustaa oppilaitani löytämään omanlainen, mielekäs, tapa harjoitella nuorallatanssia.
”14.5.2020 Oma liike, oma tyyli, oma tekniikka. Jos haluan roikottaa viuhkaa kädessä niin voin ja saan. Muiden opit kummittelee. Tämän haluan muuttaa omassa pedagogiikassani.”
Opinnäytetyökseni kehitin harjoitusmetodin (nuorameditaation), joka palvelee minua meditaatio harjoitteena sekä nuorallatanssin harjoituksena. Koen sen olevan aikamoinen lahja itselleni ja toivottavasti myös jollekin toiselle ihmiselle.
”17.4.2020 Mietin oloa kun pääsee meditatiiviseen tilaan. Siihen, jota minä sillä tarkoitan. Se on keskittynyt ja rauhallinen tila, jossa jokainen hetki koetaan hyväksyvästi. Kylki karkasi, ahaa, korjasin, nyt olen tässä balanssissa taas. Tämä on se tavoiteltava tila esiintymisessä. Hereillä oleva, hyväksyvä, keskittynyt rauha. Hyvä pohja, jonka päälle rakentaa hahmoa tai tunnelmaa, joka voi olla jotain ihan vastaista pohjatunteelle.”
Haluaisin antaa impulsseja kohti opitun harjoittelukulttuurin kyseenalaistamista sirkusalalla, sirkuslajista riippumatta. Kyseenalaistamisen avulla voi löytää itselleen toimivat tavat harjoitella ja siten kehittää omaa ammattitaitoa sekä edesauttaa työhyvinvointia.
Minulle ylemmän ammattikorkeakoulututkintoni viimeinen tehtävä, eli opinnäytetyöni, oli siis eräänlainen ammatillinen elämänkertaprosessi itsessään. Se voisi päättyä samoihin sanoihin kuin millä ensimmäinen alkoi:
Astun askeleen vaijerille. Hengitän. Olen.